Osa kaksi: Kohti kukkamarkkinoita! Monen vuoden odotus ja Turin maineikkaat kukkamarkkinat olivat vihdoinkin totta! Rakveresta Turiin, oli reilun tunnin ajomatka. Siveys on selkeyden ja keskittymisen sine qua non.' (Dietrich Bohnh? Kirppisrakkautta: Hyv! Lautaset saatan ottaa mukaani Helsinkiin, mutta loppusijoitus taitaa jossain vaiheessa olla m. Kilta- haukkana bongasin mustan isomman leimattoman tarjoiluvadin. Astiassa ei ollut hintalappua ja olin tyytyv. En ole varma, onko koru vanhaa Aarikkaa vai Iberoa. Tunnistaako joku lukijoista paremmin korun? Jatkoimme Taivassalosta kohti Maskua. Hidastimme vauhtia tietysti ja ehdimme hetken ihastella korpin puuhia. Wanhan Nestorin kohdalla kanssa- asuja oli sit. Vaikein osuus taitaa olla py. Valkoinen sirotin puuttuu setist! Rakkautta on keltainen kuula kohti kattoa Maltoin, otin viikkoja rauhassa ja keltainen nousee taas mallikkaasti. Violetinkin voisin nyt ottaa OAJ kaveriksi. Rakkautta & Anarkiaa juhlii 19. Askel askeleelta kohti totuutta, rakkautta, rauhaa ja merkityksellist. Pohjimmiltamme me kaikki haluamme olla rakastettuja. Kohti rakkautta ja maailmaa lauluntekij Askeltaa jokaisen kev Sain loppuvuodeksi asunnon Helsingist. Onneksi (?) olen kirppishamsteri ja pystyn sisustamaan jo olemassa olevilla huonekaluilla yhden kakkoskodin. 29th Rakkautta & Anarkiaa Helsinki International Film Festival 15.. Olemme Hummerin kyydiss. Autosta poistuvat poliisin erikoisjoukot pidLantot antoivat saksa lais.
0 Comments
Leave a Reply. |
AuthorWrite something about yourself. No need to be fancy, just an overview. Archives
December 2016
Categories |